Etusivu

18.11.2016
Uusi osa julki!

Sain sen viimein tehtyä, tästä lukemaan.

8.11.2015
Vastauksia edellisen osan kommentteihin:

(Ja miten onkaan mahdollista, etten ole lainkaan huomannut kommentteja aiemmin! Kiitos LJ, kun et koe tarpeelliseksi ilmoittaa meikäläiselle mitään...)

Maroo:
Kiitos superpaljon kommentista! Haaveilin itseasiassa itsekseni Kreikasta koko kesän taas, ja päätin sitten purkaa ikävääni tekemällä Twikkii-saarelle kunnon etelätontin. Ihastuinkin siihen niin kovasti, etten malttanut olla kokeilematta tonttia perheellä, ja siitähän sitten syntyikin viimein odottamaani vaihtelua tuova osa. Ja kieltämättä tuntui, että olisin itsekin etelänmatkalla siellä pelaillessa :D
Mukava kuulla, että osa miellytti ja viihdytti! Viime aikoina perheen elämä (vielä julkaisemattomien osien) on mennyt enemmän suhdekiemuroiden ja sitä seuraavan draaman suuntaan. Yritän tietysti parhaani tehdä muutoksesta mahdollisimman "sulavan/smoothin", jotta Nummiojille jo eräänlaiseksi tunnusmerkiksi kasvanut keveys ja viihdyttävyys ei loppuisi kuin seinään.
Ja syytän täysin sinua tulevista vaiheista! Olen taas lukenut liikaa Jalavia ensimmäisestä osasta alkaen... :D Nyt minulla on varmaan parin kuukauden ajan ollut aina selaimen välilehdissä vähintään pari Jalavien osaa auki. (Tälläkin hetkellä neljä!)

paperitahra:
Voi kiitos, kiitos! Miten sydäntä lämmittääkään huomata, että Nummiojien uskollisin seuraaja on löytänyt tännekin saakka!
Kuule samalta se tuntui mustakin tätä kuvaillessa! Ah, etelä ja lämpö... Kannattaa siis lomailuttaa simejä, se helpottaa ainakin vähän, ehkä...
Niin siistiä kuulla, että olen onnistunut tavoitteessani saada perheenjäsenet vaikuttamaan perheeltä, enkä vain saman katon alla asuvilta tarpeitaan valittavilta, käytäviä ruuhkauttavilta olioilta... Se on nimittäin ihmeen turhauttavaa, kun perhe kasvaa ja jokaisella pitäisi olla oma maaginen luonteensa (simeillä kun tunnetusti on niin vahvat luonteet...) Näinkin "suurella" kokoonpanolla sitä tulee helposti vain ohjailtua simejä vessan ja keittiön välillä, ja otettua siinä ohessa täysin juonettomia kuvia :D Onneksi perheen "pienokaiset" tungetaan kohta (jo seuraavassa osassa, hähä) yliopistoon ja sen jälkeen pääsenkin keskittymään tulevan perijän elämään täysillä. Stay on channel!
Jahka vielä keksin, miten saan linkkilistan luotua tänne LJ:n puolelle, linkitän jokaisen vastaantulevan :D
25.10.2015
Hups! Uusi osa jälleen Nummiojilta, täältä lukemaan!


22.10.2015
Uusi mieltä lämmittävä osa Nummiojilta ulkona! Lue tästä. Lämmintä syksyä ja suloista talvenodottelua! (Meitsi ainakin on jo ihan villasukat jalassa kynttilöiden ympäröimänä ensilunta odottamassa :D)

10.10.2015
Nummiojat asuttavat nyt täällä ja uusi osa on ilmestynyt! Tästä lukemaan uutta osaa. Ulkoasun uudistus on tulossa vielä aikanaan.

- trukkis

Osa 25 - Vivahteikas rakkaus


Lumikukka käänteli edestakaisin liiketaloutta käsittelevän oppikirjan sivuja. Huokaisten hän läimäisi kirjan kiinni ymmärtäessään ettei sisältö siirtynyt millään kirjasta päähän.



Hän huomasi noidan leijailevan luudan selässä ikkunansa ohi. Hänet valtasi sukkela tunne siitä, että hän oli nähnyt noidan aiemmin.

Vivi oli palaamassa luennoltaan, kun noita kaarsi esiin hänen yläpuoleltaan ja loikkasi alas luudan selästä.


Ennen kuin Vivi ehti estellä, tuiman näköinen noita nosti sauvaa pitelevän kätensä Vivin pään tasolle ja alkoi mutista vieraskielistä loitsua.


Taivas vetäytyi hetkessä synkkien pilvien taa ja alkoi sylkeä vihaisesti kipinöiviä salamoita sisuksistaan.


Taivas selkeni takaisin tyyneen olomuotoonsa ja loitsimisensa päättänyt noita hyppäsi käkätellen takaisin luutansa selkään ja kaasutti tiehensä.


Vivi astui viimein huonestaan ulos kiljuvan nälän pakottaessa vatsaa. Hän suki hiuksiaan hermostuneena ja tarkkaili reittiä hiippaillessaan mahdollisimman huomaamattomana alakertaan.

"Toivottavasti he eivät huomaa mitään..."


Lumikukka saapui ruokasaliin lounaalle. Hän oli loksauttaa leukansa lattiaan nähdessään ruokapöydän äärellä istuvan siskonsa, joka oli hohti ja kimmelsi erikoisella tavalla.


Vivi vetäisi päälleen kummallisen hymyn huomatessaan siskonsa.
"Onpa tavallinen päivä, eikö vain?"


Lumikukka istahti siskonsa seuraan virkkomatta mitään. Hän lapioi ruokaa suuhunsa seuraten tarkkaavaisesti vihreiden kimallusten liikkeitä. Ne leijailivat ympäri pöytää, välillä uhkaavan läheltä hänen juustopasta-annostaan.


Vivi yritti jatkaa entisen lailla psykologian opintojaan. Hän huomasi kuitenkin viehtyneensä päivä päivältä enemmän niihin mystisiin voimiin, joita hänellä oli alkanut esiintyä. Erään kerran hän löysi muuan antiikkiliikkeestä pölyisen loitsukirjan. Hän epäili kirjaa silkaksi pilaksi, mutta pieni toivon kipinä hänen sisällään sai hänet kiikuttamaan sen kassan kautta kotiin.


Silloin tällöin kun asuntola oli hiljentynyt yöksi, Vivi hiipi ulos kokeilemaan onneaan tuiki tavallisen luudanvarren kanssa. Häntä ei varmasti olisi pidetty täyspäisenä, jos hän olisi keskellä kirkasta päivää hypännyt luudan selkään ja koittanut maanitella sitä ilmaan.



+ + +


Unta ei ollut pahemmin näkynyt aikoihin.



Syy poissaoloon paljastui, kun Lumikukka huomasi hänet asuntolan etuovilla hempeissä tunnelmissa kurssikaverinsa kanssa. Mahdollisimman hienotunteisesti yskäisten Lumikukka koitti herättää heidän huomionsa ennen kuin siirtyi sisälle hyisestä syyssäästä.



Illalla ennen nukkumaanmenoaan Uni etsi sisarensa käsiinsä ja jutteli hänen kanssaan hyvän tovin.


Uni oli jokseenkin helpottunut, että vanhempi sisar tiesi viimein hänen salaisesta rakkaastaan ja hyväksyi asian. Hän nukahti lempeään oloon ensilumen leijaillessa kaikessa rauhassa.



+ + +


Lukuvuosi oli päättynyt kiitettävin arvosanoin ja tytöt olivat sopineet lähtevänsä yhdessä juhlimaan. Lumikukka ja Vivi päätyivät lopulta kaksin Stadin sykkeeseen, kun Uni oli tuttuun tapaansa haihtunut kuin tuhka tuuleen.


Yksinään sisarensa esitystä seuraava Vivi herätti nopeasti muuan toiveikkaan uroon huomion.


"Kävipä tuuri! Minulla on juuri tuollaisen misun mentävä paikka pihalla vartoilevassa luksusautossani."

"No, mitä sanot?"
Vivi kurkki kiusaantuneena miehen taakse yrittäen löytää hyvän tekosyyn tilanteesta pakenemiseen.

"Ahaa, tuollahan mussukkani jo odottaa!"

Hän juoksi ripeästi kohtalaisen mukiinmenevän blondin luokse ja moiskautti kiihkeän suukon miehen huulille.


"Vaude, mistä moinen kunnia?" blondi kysyi puulla päähän lyötynä, kun he erkaantuivat suudelmasta. Vivi tihrusti ympärilleen varmistaen ettei aiempi mies enää seurannut häntä. Mies näkyi onneksi jo siirtyneen seuraavaan naiseen.


Lumikukka jäi hämmentyneenä tuijottamaan baarista poistuneen parivaljakon jäljiltä heiluvaa ulko-ovea. Yleisössä seisova Hampus vilkutti iloisesti veljentyttärelleen.


Myöhään aamuyöstä parivaljakko palasi yölliseltä reissultaan asuntolalle herättäen nukkuvia asukkaita kikatuksella ja matkan varrelle sattuneiden esineiden kolistelulla.


Vivi toivoi sydämestään ettei uusi tuttavuus kiinnittäisi huomiota loitsutelineeseen ja huoneen nurkassa lepäävään luutaan.


Hänen onnekseen mies ei muuta nähnytkään kuin vierellään samalla sängyllä makoilevan kauniin naisen.


Garlandiksi esittäytynyt mies viihtyi asuntolassa vielä seuraavankin päivän.



Ja sitä seuraavan...



Ja sitä seuraavan. Pian hän oli käynyt hyvin tutuksi myös heilansa sisaruksille.



Garland ei tosin voinut sietää sitä miten Lumikukka aina petkutti shakissa.



+ + +



Nuoripari kävi tiheästi upeilla treffeillä ympäri Stadia ja rakastuivat siinä ohessa palavasti toisiinsa.



+ + +


Varhain aamulla Lumikukka näpytteli valmiiksi viimeisen lopputyönsä viimeiset sivut ja kiikutti valmiin lopputyön sisältävän cd-levyn lehtorin postilaatikkoon. Sitten alkoi jännittävä odotus, kun jokainen odotti lopullisten arvosanojen kuulemista ja niitä seuraavia juhlia - jos nyt tulokset olisivat alkuunkaan juhlimisen arvoisia.


Piinallisen odotuksen jälkeen arvosanat tulivat. Sisaruksista jokainen oli kirjoittanut Laudaturin lopulliseksi arvosanaksi. He pitivät pienimuotoiset juhlat ennen kuin lähtivät jokainen kohti omia teitään.


Kukaan ei kummemmin avannut omia tulevaisuudensuunnitelmiaan. Tiedossa oli kyllä, kuka jatkaisi suvun perijänä.


Osa 24 - Höyryävät tuulet

Moni, itseni mukaan lukien, ajattelee varmasti, että Nummiojat ovat jo historiaa. No, aina jaksan yllättää itseni, kaivaa uskolliselta kovalevyltäni materiaaleja seuraavaan osaan ja kirjoittaa sen. Joten, tässä taas tulos.

Osa on varmasti täynnä turhia virheitä, koska en ole vaivautunut kuin vilkaisemaan edellisiä osia, ja muistini saattaa pettää. Mutta te jotka tänne vielä silloin tällöin eksytte tositarkoituksella, nauttikaahan lukutuokiosta:


+ + +


Päivä valkeni kuulaana. Levoton tuuli kuiskutti ulkona liikkuvien korviin ja vihelsi ikkunanraoista sisälle. Sää pysytteli leutona puiden jo pukiessa lehtensä syysasuun. Värikkäät lehdet varisivat rauhalliseen tahtiin puista aina voimakkaan tuulenpuuskan puhaltaessa. Syksy oli jälleen vaeltanut polkujaan takaisin Nummiojien kotiovelle.


Eräät hädin tuskin ehtivät murheiltaan huomata tätä luonnon ainutlaatuista muuntautumista.  Niin, surun murtamalla Ronilla ei toden totta ollut vielä ollut tilaisuutta pysähtyä katsomaan ympärilleen.



Roni valitsi hyllystä uuden kirjan ahmaistavaksi. Hän saattoi uppoutua dekkareiden maailmaan tuntikausiksi.


Ulko-oven lasia vasten kuului terävä koputus.

"Minä avaan", Miska huikkasi makuuhuoneen avonaisen sermin välistä ja tassutteli eteiseen pyjamahoususillaan. Hän ei ollut yllättynyt nähdessään oven takana vartoilevan Hampuksen. Veljekset olivat puhelimitse sopineet vierailusta lähiaikoina.




Veljet tervehtivät tuttavallisesti toisiaan aivan kuin olisivat vasta eilen nähneet toisensa. Molemmat olivat silminnähden iloisia jälleennäkemisestä. Ikävä oli tuntunut molemmin puolin.


He vaihtoivat tovin kuulumisiaan eteisessä. Hampuksen elämässä ei ollut tapahtunut mitään kovin suurta yliopistosta valmistumisen jälkeen. Hän ei ollut perustanut perhettä, vaan eleli Stadin laitamilla yksin ja ansaitsi leipänsä jalkapallojuniorien valmentajana.

Hampuksen katse terävöityi maalaustelineen äärellä taiteilevaan nuoreen naiseen. Hän aprikoi, saattoiko häneen selin päin seisova tyttö todella olla Lumikukka. Hampus oli nähnyt hänet viimeksi sylivauvana. Oli vaikea kuvitella, että siitä olisi vielä niin kauan aikaa.


"Ahaa", Miska tokaisi mietteliäästi seuratessaan veljensä katsetta. "Muistathan sinä Lumikukan?"

Hän tuumi vielä yrittäen karistaa kuluneiden vuosien sirottelemia tomuja päästään. Mahtoiko Hampus olla nähnyt esikoista ollenkaan? Viime näkemisestä oli ainakin täytynyt kulua mahdottomasti aikaa.

"Lumikukka, tulehan esittäytymään sedällesi", Miska huikkasi hätkäyttäen tytön maalauksensa ääreltä.



Lumikukka esittäytyi enolleen suu hymystä leveänä. Ei ollut vaikea arvata kuka vieras mies oli jo ennen esittäytymistä. Niin samaa näköä hänessä oli veljensä kanssa. Lumikukka uskaltautui jopa halaamaan lämpimästi enoaan.



Myös Irene ja hänen miehensä kutsuttiin paikalle. Hetkessä lähes koko sisarkatras oli koolla Tuukkaa lukuunottamatta. Kukaan ei oikeastaan tiennyt, missä Tuukka oli ja mitä hänelle mahtoi kuulua.


Altaalla kuului olevan vilkas keskustelu käynnissä sisaruksien välillä.

"Saanko liittyä seuraan?" altaan reunalle ilmestynyt Dorris kysäisi. Vastausta odottamatta hän tarttui altaan reunasta ja loikkasi veteen.



Päivä vierähti sisarusten ja puolisoiden kesken porealtaassa tuoreimpia kuulumisia vaihdellen.



Illalla vierailu huipentui Dorriksen tarjoiltua kehitteillä olevan kalkkunareseptinsä tulosta. Hämärästi valaistu talo täyttyi kovaäänisestä rupattelusta, kun perheen tyttäretkin olivat päässeet ujoutensa ohi.



Sinä iltana myös Marylena palasi elävien maailmaan tarkkailemaan ovenraosta perheensä riemukasta kokoontumista.



Roni oleili mieluummin kasvimaalla kuin illallisti muiden kanssa. Aamu- ja iltahämärällä kasvimaalla puuhailusta oli tullut eräänlainen rituaali. Se tuntui maadoittavan hänet miellyttävästi kiinni vähenevien aamujen kiireettömiin tunteihin ja keinuttavan iltaisin vieraisiin paikkoihin, joissa Marylena häntä odottaa.



Aamu oli kietoutunut sumuiseen vaippaan. Taivaalta oli hetki sitten ripsinyt lämmintä sadetta, ja ilma tuoksui kostealta maaperältä ja kummallisen makealta, kuin maan alla höyryäisi jotakin aivan erityistä ruokaa. Katuvalo välkähteli uhkaavasti hetken ennen kuin se pimeni kokonaan auringon tieltä.



Punaisena hehkuvat omenat tuntuivat vain villiintyvän runsaista sateista. Lapset keräsivät innoissaan korinsa täyteen pihan aarteita ennen koulubussiin kiiruhtamista.



Dorris oli jälleen pieniin päin. Nainen vietti mielellään aikaa lukien hömppäkirjoja sekä jutellen niiden ohessa maalailevalle tyttärelleen. Lumikukka ymmärsi, ettei talossa olisi kauaa enää tilaa jokaiselle. Hän keskittyi kehittämään taitojaan tulevaisuutta varten.



Roni alkoi löytää iloa elämäänsä pienistä asioista.



Erityisen ylpeä hän oli katsellessaan esikoisen kehittymistä. Lumikukka maalasi jo mestarillisen tason teoksia. Jotkut teoksista jäivät koristamaan seiniä, mutta suurin osa päätyi myyntiin. Hän säästi viisaasti rahaa tuleviin opintoihin ja niitä seuraavaan elämään.



Ronia ei vieläkään juuri näkynyt yhteisillä aterioilla, mutta muu perhe saattoi silti nähdä positiivisen muutoksen vanhuksen olemuksessa.



Ei aikaakaan, kun talossa vallitsevan hiljaiselon keskellä Dorris synnytti kaksi kaunista poikalasta maailmaan. Kovin saman näköiset pojat saivat nimet Tatu ja Sisu.



Roni oli tyytyväinen saadessaan vielä nähdä perheen tuoreimmat jäsenet. Hän hoivasi mielellään heitä kykenemisensä mukaan. Erityisen mieltynyt hän oli kirkassilmäiseen Tatuun, joka kurtisti ukille päättäväisesti kulmiaan aina halutessaan huomiota. Ja aina ukki jousti pojan tomeran katseen alla, vaikka kuinka uupumus painoi miestä.



Dorris syventyi Ronin ohjeistamana puutarhanhoidon saloihin. Hänellä oli nyt äitiyslomalla kaikki aika hyppysissään.



Lumikukka oli päättänyt lähteä yliopistoon opiskelemaan liiketaloutta. Hän oli saanut järjestettyä itselleen paikan Académie Le Tourin yliopistossa. Oli hän myös ansainnut saavutuksillaan kolme stipendiä, joista kertyi hyvä pesämuna opintoja varten. Häneltä puuttui enää kyyti vieraaseen kaupunkiin.

"Saisinko mahdollisimman pian taksin Karpalonsyöjänkuja kuuden edustalle?"


Dorris oli kuullut ulko-oven paukahduksen ja ehti juuri nähdä vielä koulupukuisen Lumikukan nousevan taksiin, joka kaasutti välittömästi matkoihinsa.

"Ensimmäinen lapsi on lähtenyt pesästä", Dorris tuhahti haikeana.



Vähän hän tiesi, että illalla kasvavat tytöt lähtisivät heti perään samaa tietä. Dorrista arvelutti mahtaisivatko nuoremmat pärjätä vielä itsenäisesti rankassa yliopistomaailmassa, mutta ei tyrmännyt ideaa suorilta käsin. Tulevaisuus näytti kuitenkin lupaavalta molempien saamien stipendien ansiosta.



+ + +



Kevään ollessa jo pitkällä Nummiojien siskokset olivat muuttaneet kampusalueelle toistensa huonenaapureiksi tilavaan asuntolaan.



Kirkas aurinko paistoi ikkunasta valaisten asuntolan huoneiden pimeimmätkin kolkat. Sen läpitunkeva kirkkaus ei valitettavasti kuitenkaan ulottunut tentistään ohi nukkuvaan Viviin saakka.



"Nukuitko jälleen pommiin?" Lumikukka kysyi Viviltä, joka oli juuri istunut silmiään hierovana viereisen pöydän ääreen. Vivi etsi kuumeisesti kädessään olevaa kynää lattialta. Kynän "löydettyään" hän vilkaisi kylmästi sisartaan.



"Pitikin valita kaikista valittavissa olevista pääaineista psykologia... En ymmärrä yhtään näiden asioiden päälle!"



Yliopistoelämän alkuun tuomista kivuista huolimatta tytöt sopeutuivat aikanaan kiireiselle kampukselle loputtomien tenttien ja tiiliskivien painoisten kirjojen keskelle.



Väliin elämään mahtui kaikkea muuta kuin opiskelua. Tytöt tutustuivat joukolla lähellä sijaitsevan Stadin yötarjontaan.



Vivi riemastui löytäessään eräästä yökerhosta Twikkii-saaren lomalta tutun kapistuksen, nimittäin kuplapuhaltimen. Uni katsoi hieman huolissaan, kun hänen sisarensa nousi kikatellen leijumaan.



Seuraavaan yökerhoon Vivi ei ehtinyt edes kävellä sisään, kun joku tai jokin sen edustalla herätti hänen huomionsa.



Lumikukka katsoi aavistuksen huolestuneena, kun sisaren uusi "ystävä" nappasi luudan alleen ja lensi taivaan halki ilkikurisesti käkättäen.


Yhtenä kappaleena ja uupuneina tytöt palasivat asuntolaan. Seuraavana päivänä olisi taas tiedossa liuta luentoja ja esseitä.


  • Current Music
    L. - Check The Flow / Relax Your Mind

Osa 23B - Valpasviiksinen leopardi

En nyt tiedä miten on ollut näin paljon ylimääräistä aikaa ja energiaa tänä viikonloppuna, että olen jälleen saanut osan kirjoitettua... No, väliäkös tuolla! Nauttikaahan lukemisesta, kuvista, mistä vain:

~ ~ ~



Aurinko nousi jo varhain aamuyöstä. Kultaiset säteet lävistivät aamuiseen usvaan verhoutunutta merta. Aikaisten lintujen viheltävä laulu kantautui selkeästi sisälle herättäen Miskan hellästi unesta.



Miska oli nauttinut lomailusta, mutta kipeä koti-ikävä alkoi vähitellen hiipiä miehen mieleen. Hän oli tottunut siihen, ettei herännyt aamuisin Dorriksen vierestä, mutta jokaisena aamuna hän silti toivoi, että asia olisi ollut toisin.



Yhtään kiirehtimättä Miska petasi petinsä. Sen tehtyään hän raotti ikkunoita, kuten jokaisena aiempana aamuna. Se oli hänen rituaalinsa ikävän karkoittamiseksi. Miska kuunteli tarkkaavaisesti. Tuntui kuin tulpat olisi vedetty korvista, kun erilaisten eliöiden kuoro kantautui nyt estottomasti sisälle. Pihan läpi puhalsi raikas, suolainen merituuli. Mies jäi vielä toviksi ikkunan ääreen.




Päivän valjetessa perhe lähti jälleen yhteisvoimin tutkimaan saarta. Tällä kertaa lukuisat polut johtivat heidät muinaisen näköiselle alueelle, jossa heidät vastaanotti yrmeän näköinen apinajärkäle.



Läkähtyneet reissaajat löysivät onnekseen myös jonkinlaisen lähteen, jonne saattoi pulahtaa voimia keräämään ja puhdistautumaan hiestä. Lähde oli niin viileä, että veden ja helteisen päivän välillä oleva ilma höyrystyi.



Miskan ja Lumikukan jäädessä köllöttelemään lähteeseen, Uni pujahti salaa sisarensa houkuttelemana piiloon raunioiden taa. He päätyivät suoraan apinajärkäleen juurelle. Vivillä oli jälleen metkut mielessä, ja sivustaseuraajaksi jäänyt Uni-raasu käänsi avuttomana selkänsä sisarensa puuhille.




Tytöt luikkivat  äkkiä pois paikalta, kun apinan suusta alkoi suihkuta sulan laavan näköistä ainetta. Pian heidän raukkamaisen paon jälkeen kyläläiset säntäsivät huutamaan lähteen äärelle ja muutamat hakivat kylmistä lähteistä vettä "pyhää apinaa" rauhoitellakseen.



Nummiojat vaihtoivat sukkelasti maisemaa Miskan ymmärtäessä syyllisten näköisten kaksosten olevan jotenkin yhteydessä tähän kummalliseen näytökseen.




Lumikukka kiikkui kevyesti palmujen väliin viritetyssä riippumatossa onnellinen hymy naamallaan. Hän oli löytänyt itselleen upean mekon, saanut kauniin rusketuksen ja nähnyt upeita maisemia päivästä toiseen. Mikään ei olisi voinut olla paremmin!



Vivi tuli katselemaan kummastuneena lamaantuneen oloista siskoaan.
"Onkohan se elossa", tyttö mietti.
~ ~ ~



Lumikukka oli välttämättä halunnut valmistaa illallisen perheelleen. Ei Lumikukka spaghettia kummallisempaa ruokaa osannut laittaa, mutta se maistui illansuussa mainiosti nälkäiselle perheelle.



Maukkaan illallisen jälkeen Nummiojat lähtivät vielä jännittävälle yökierrokselle saareen.
"Taidamme olla eksyksissä, lapset", Miska totesi heidän lopulta pysähdyttyä vieraan näköiselle paikalle. Maasta kohosi mahdottoman pitkät portaat, joiden huippua mies ei hämärässä erottanut. "Kavutaan portaat ja katsotaan, josko ne vievät jonkun luokse. Voimme varmasti pyytää yöpaikkaa."



Lapset nurisivat epämääräisesti, mutta seurasivat kuitenkin isäänsä, kun ei muutakaan vaihtoehtoa ollut.
Niinpä he aloittivat kapuamisen todellakin loputtoman tuntuisia portaita pitkin. Huojennukseksi huipulla odotti pieni mökki, josta loisti aavistuksen valoa.



Sisältä Miska löysi kummalliseen naamioon verhoutuneen vanhan miehen, joka esitteli itsensä kylän poppamieheksi. Lapset tirskahtelivat keskenään salaa, kun Miska yritti säilyttää pokkansa vanhalle miehelle esittäytyessään. Poppamies kertoi kyläläisten käyvän hänen luonaan loitsujen, parantumisen ja ennustuksien toivossa.
"Olemme eksyneet ja tarvitsemme kipeästi yösijaa", Miska selitti, johon poppamies pudisti päätään.
"Hän joka halajaa leopardin viiksiä, tuntekoon nahoissaan kissan pierut." Sanansa sanottuaan vanha mies poistui rakennuksesta ja meni makaamaan riippumattoon.
"Mitä ihmettä se oli?" Lumikukka purskahti nauruun.



He uskaltautuivat tutustumaan asumukseen tarkemmin nyt, kun omituinen isäntä oli poistunut paikalta.
"Astianpesukone näyttää olevan rikki... pitäisiköhän kutsua korjaaja?" Lumikukka tuumasi savuavan koneen äärellä.



"En usko, että korjaaja suostuu tulemaan tänne asti. Tässäkin on jotain vikaa", Miska mutisi tarkkaillessaan kummallisia lukuja näyttävää mikroa. "Se vanha mies ei taida ymmärtää sähkölaitteiden korjauksesta mitään. Minäpä vähän väännän tästä..."



Siinä samassa Miska sai valtavan sähköiskun! Lapset katsoivat kauhuissaan, kuinka heidän isänsä sätkyi iskun voimasta. Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua Miskan sätkyminen loppui ja lähes välittömästi mies alkoi nauraa säikäyttäen perinpohjaisesti järkyttyneen jälkipolvensa.



"Tämä ei ole vielä ohi, mikro! Voitit reilulla pelillä tämän erän, mutta etpä voita seuraavaa..."



Kaksoset katsoivat kauhuissaan, kuinka Lumikukkakin sai kertaalleen kunnon sähköiskun korjatessaan astianpesukonetta.



Yhden laitteen korjattua löytyi aina toinen laite joka tarvitsi myös korjausta. Miska kiehui kiukusta! Hän oli pyytänyt poppamieheltä vain vaatimatonta yöpaikkaa, mutta olikin päätynyt korjaamaan oman henkensä uhalla avuttoman papan käyttökelvotonta kotia!



Miska sai jälleen sähköiskun, mutta tällä kertaa väsymyksen ja nälän uuvuttamaan keho ei jaksanut enempää.
"Isä!"
Mies lyyhistyi maahan lasten järkyttyneiden kiljahdusten kaikuessa korvissa viimeisenä hänen tiedostamanaan asiana. Viikatemies ilmestyi elottoman ruumiin viereen. Lumikukka heittäytyi välittömästi tämän eteen anomaan isänsä palauttamista. Viikatemies pudisti päätään ja heilautti uhkaavasti viikatettaan Lumikukan päätä kohti. Viime hetkellä Viikatemies pysäytti kuitenkin viikatteensa ja sanoi möreällä, kummasti kumisevalla äänellään:
"Kumpi käsi?"



Hän näki selviä violetteja säteitä nyrkiksi puristettujen luisten sormien sisältä, mutta hän ei ollut varma, kumpi käsi oli kyseessä. Lumikukka arpoi sydämen hakatessa rinnasta läpi. Viikatemies kohotti olkapäitään pettyneenä sormien avautuessa loistavan sielun ympäriltä.




Vastentahtoisesti Viikatemies joutui palauttamaan Miskan elävien kirjoihin, kuten oli luvannut. Yleensä niin rohkea Vivikään ei tohtinut katsoa tätä jännittävää elämän ja kuoleman näytelmää.



Miska kokkasi välittömästi henkiin herätessään perheelleen kunnon räiskäleet ja lupasi olla korjaamatta enää mitään tässä kirotussa paikassa.



Lumikukka halusi kaikesta näkemästään huolimatta jatkaa isänsä työn loppuun riskeistä huolimatta.


Aamunsuussa uupuneet lapset lepäilivät vuorotellen sohvalla.



Miska oli menossa sanomaan poppamiehelle suorat sanat, kun vanha mies ilmestyikin ovensuuhun seesteisesti hymyillen. "Huomaan, että olette huolehtineet leopardin viiksistä." Miska katsoi pöllämystyneenä miestä.
"Kuules nyt", Miska aloitti kiukkuisena. "Pyysimme vain yöpaikkaa yhdeksi yöksi, mutta sen sijaan saimme raataa aamunsarastukseen saakka ja kohdata tuonpuoleisen!"



"Mutta ystävä hyvä, minähän siirryin riippumattooni nukkumaan, jotta voisitte rauhassa käyttää majaani."
Ylimääräisenä kiitoksena” poppamies ojensi Miskalle lahjapaketin, joka sisälsi pehmonuken.

“Leopardin viikset ovat erityisen herkkiä värähtelyille, kunnioita niitä. Varo pedon teräviä kynsiä!"



Viidakon rajalla sijaitsevia portaita ei sen koommin näkynyt, saati riippumatolla loikoilevaa yllättävän valpassilmäistä vanhaa poppamiestä...





Viimeisenä iltanaan saarella Nummiojien talolla heräiltiin auringon laskettua jo horisontin taa.



Viimeisen illan kunniaksi Miska oli lämmittänyt ensimmäistä kertaa grillin hodareita valmistaakseen. Kotopuolella miestä odottaisi varmasti Dorriksen laatima dieetti, joten oli parempi nautiskella vielä lomalla ollessa, kaukana kotoa ja Dorriksen ihmedieeteistä...




Vivi ei malttanut mennä nukkumaan, koska aamulla olisi lähtö. Niinpä Miska taipui katsomaan televisiosta myöhään tulevaa komedialeffaa.



Elokuvan puolenvälin tienoilla Vivi tuhisi jo tasaisesti isäänsä nojaten. Miska sammutti television ja asetteli hellästi tyttärensä mukavaan asentoon sohvalle. Hänellä olisi vielä yhtä sun toista tehtävää ennen kuin taksi saapuisi varhain aamusta hakemaan perhettä.




Lumikukka hipsi varhain alakertaan yllättäen säätiedotusta lukevan Miskan. He aloittivat äänettömän valmistautumisen lähtöön paikkoja siivoillen.




Seitsemän aikoihin aurinko paistoi jo kirkkaasti lämmittäen etupihalla odottelevaa taksia tukalan kuumaksi. Lumikukka hyrisi tyytyväisyydestä ja hidasteli tarkoituksella askeliaan nautiskellen auringon lämmöstä ihollaan.



Nummiojat heittivät hyvästinsä asunnolle, kun taksi ajoi heidät yhä kauemmas maisemista. Tähän paikkaan heistä joku vielä palaisi, se oli varmaa. Periytyisihän se kuitenkin Miskalta seuraavalle perijälle.

  • Current Music
    Ameeba - Yksinkertaista (feat. Pijall)

Osa 23A - Kosteat palmunlehdet

Noin, sainpas uuden osan kirjoitettua! Vielä on kirjoittamatta B-osa ja 24-29 osat, joihin jokaiseen on jo kuvat valmiina. Yritän järjestää sopivaa aikaa kirjoittaa rauhassa osia fiiliksen iskiessä, ja koitan samalla parhaani olla kyllästyttämättä itseäni siihen liian usein kirjoittamalla.

No joo, ei muuta kuin lukemisen iloa!
~ ~ ~




Dorris heräsi varhain aamuyöstä pahaan oloon. Hän oli jälleen väsähtänyt aikaisin ja väliin jäänyt päivällinen raastoi tyhjää vatsaa.



Eikä suotta, tarvitsihan hän nyt ruokaa kahden edestä. Dorris seisoi hetken aloillaan yrittäen saada huonon olon loppumaan. Huoneen ilma tuntui tunkkaiselta, Dorris raotti varovaisesti ikkunaa. Avonaisesta ikkunasta sisään pyrkivä tuuli liikutteli verhoja ja tuntui ihanalta unenlämpöisiä kasvoja vasten.



Aamuaurinko valaisi pihan appelsiinipuuta. Se oli aivan huomaamatta täyttynyt kesän aikana mehukkaista hedelmistä. Nyt oksat notkuivat uhkaavasti. Parasta kerätä hedelmät ennen kuin oksat katkeavat, Dorris tuumasi.



Tuumasta toimeen. Dorris nappasi korin keittiöstä ja siirtyi pihalle poimimaan syksyn väreihin sointuvia appelsiineja. "Näistä saa varmasti maukasta hilloa."



Roni huomasi taksin pysähtyvän tielle.
"Joko on lähdön aika? Toivottavasti kaikki ovat valmiina."



Perheenjäsenet alkoivat virrata matkalaukkuineen ulko-ovesta. Kukaan ei puhunut juurikaan, kai aikainen aamu sen teki. Kapsäkit heitettiin hiljaisuudessa takakonttiin ja pienimmät laukut kulkivat mukaan penkeille.



"Olisivat voineet odottaa", Uni mutisi närkästyneenä. Hän oli jälleen nukkunut myöhään, mutta onneksi laukut pakattiin valmiiksi jo edeltävänä iltana.



Taksin ovi vedettiin kiinni ja väsyneet matkustajat kiidätettiin lentokentälle. Raskaana oleva Dorris jäi kotiin Ronin seuraksi.

~ ~ ~



"Siinä se sitten on, lapset!" Miska huudahti innoissaan säpsäyttäen perheensä hereille. Helteinen auto täyttyi hämmästyneistä äännähdyksistä. Lapset liikkuivat levottomina takapenkillä yrittäen nähdä toinen toisensa takaa talon.



"Älä näytä niin apealta, kultaseni. Olen varma, että tykästyt Twikkii-saareen."
Lumikukan väsyneet silmät kirkastuivat. Hän muisti yhtäkkiä tytön, joka oli kertonut hienon mekkonsa olevan peräisin Twikkii-saarelta.
"Onko tämä siis Twikkii-saarta?"
"Olenhan puhunut siitä jo viikkoja, jos olisit kuunnellut..."



Uni kirmasi ensimmäisenä sisään välittämättä kauniista maisemista saati muodikkaista vaatekappaleista.



"Vau! Ihan eri näköistä kuin meillä kotona", Uni henkäisi nähdessään vaaleat kalkkikiviseinät ja kiiltävän marmorilattian.



"Mihin se sisko nyt meni..."




Uni oli jo asettunut kodikseen alakerran toiseen makuuhuoneeseen, kun Vivi paikansi hänet metelin perusteella. Hän kapusi varovaisesti pehmeälle sängylle.
"Nämä joustavat paljon paremmin kuin kotona! Kokeile vaikka", Uni kehotti riemastuneena.



Viviä ei kuitenkaan kiinnostanut hyppiä, hän oli uupunut pitkästä matkasta. Eikä hän olisi halunnut rikkoa näin hyvää sänkyä.



Huoneessa oli hiostavan lämmin tuuletuksesta huolimatta. Vivi katseli kuinka läpikuultavan turkoosit aallot löivät maihin. Hän saattoi sisältä asti erottaa meressä lymyilevät meritähdet ja muut välimeren ihmeet. Häntä alkoi väsyttää yhä enemmän...



Miska tutki innoissaan keittiötä. Kapineet vaikuttivat onneksi melko samanlaisilta kuin kotopuolessa. Sieltä löytyi uuni, lavuaari, mausteita ja muuta tarpeellista. Ruoka-aineksia Miska olikin jo ostanut ensimmäisestä vastaantulleesta ruokakaupasta. Eiköhän täälläkin saisi räiskäleitä tehtyä.



Ulkona alkoi sataa. Lumikukka siirtyi verkkaisesti sateelta suojaan. Hän huomasi yllätyksekseen sateen tuntuvan hyvin lämpimältä iholla. Ilma tuoksui suolaiselta mereltä, aavistuksen merilevältä, johon sekoittui lukemattomien kukkivien kasvien huumaava tuoksu. Lumikukka hymyili lempeästi huojuville palmunlehdille, joita lämmin sade kasteli vaimeasti rummuttaen.



Lumikukka löysi keittiöstä isänsä, joka oli juuri saanut paistettua muhkean pinon höyryäviä ja herkullisen tuoksuisia räiskäleitä.
"Isä, missä minun on tarkoitus nukkua?"
"Yläkerta taitaa olla kokonaan käytössäsi nyt, kun kaksoset löysivät sopivan huoneen alakerrasta ja minun makuuhuoneeni on täällä myös."



"Oletko tosissasi?" Lumikukka suli valtavaan hymyyn ja tuijotti onnellisena seinää vielä isänsä mennessä ohi.
Lumikukka oli valtavan innoissaan, hän ei ikinä ollut asunut kaksikerroksisessa talossa. Saati asuttanut yksin yläkertaa!



"Mene vain katsomaan, mutta tule pian takaisin. Meillä on räiskäleitä!" Lumikukkaa ei tarvinnut kahdesti käskeä. Vivi ilmestyi siinä samassa huoneestaan.
"Onko täällä räiskäleitä?"




Yläkerta paljastui pienen huoneen kokoiseksi. Sinne oli saatu jotenkuten mahdutettua sänky ja Lumikukan iloksi myös maalausteline. Huoneen päädyssä oli kuitenkin lasinen liukuovi, joka johti ison näköiselle parvekkeelle.



"Ei hullummat maisemat..." Lumikukka kehkeili jo taulua mielessään, olihan hänen pienessä huoneessaan maalaustelinekin.



Hyvän tovin näkymiä ihailtuaan Lumikukka palasi alakertaan.
"No, mitäs tykkäät?" Miska kysyi, vaikka Lumikukan leveä hymy riitti kertomaan kaiken.
"Se on ihana!"



Räiskäleet syötiin koko perheen voimin, vaikka jokainen puhisi levotonta intoa päästä tutustumaan Twikkii-saaren sopukoihin. Lumikukalla pyöri mielessään erityisesti yksi asia.



"Isä, voidaanko me pian mennä katsomaan vaatetarjontaa täällä päin? Farkuissa tulee kuuma!"
"Johan sanoin kotona, että ottaisit ainakin ne shortsit mukaan."
"Niin, mutta ne on äidin vanhat. Eihän niillä kehtaa kulkea!"
"Mikä vika niissä on? Hyvältähän ne näyttävät", Miska mutisi kummastuneena. Hän ei ymmärtänyt nuoren naisen tarvetta pukeutua muodikkaisiin vaatteisiin. "Minusta tuntuu, että ikäisesi tytöt ostavat nykyään aivan liian paljon vaatteita."
"Isä-kiltti..." Lumikukka sanoi maanittelevasti ja katsoi räiskäleisiin keskittyvää isäänsä suurilla silmillä.



Keskipäivällä ilma oli totisesti hiostava. Lämpötila ylitti reilusti hellerajan. Perheenjäsenet jonottivat päästäkseen vuorotellen suihkuun viilentymään.



Miska taipui lopulta Lumikukan pyyntöihin, sillä ehdolla, että hänen ei tarvitsisi osallistua vaatteiden valintaan. Sehän sopi tietenkin Lumikukalle paremmin kuin hyvin. Niinpä perhe lähti yhteisvoimin tutustumaan Twikkii-saaren tarjontaan.



Lumikukkaa ihmetytti, miten vaatteet roikkuivat ulkona sään armoilla. Vaatteet kuitenkin näyttivät hyviltä, aivan kuten se tyttö kotopuolessa oli hänelle kertonut. Jostain syystä paikallisilla ei kuitenkaan tuntunut olevan minkäänlaista tyylisilmää...



Hetken valikoimaa silmäiltyään Lumikukka löysi etsimänsä. Mekko näytti paremmalta kuin hän oli muistanutkaan, hän näytti upealta siinä! Vaivautumatta enää edes riisumaan unelmien mekkoaan, tyttö riensi kassalle maksamaan ostoksensa.



Miska päätti tutustua Twikkii-saaren erikoisuuteen, tulikepin pyörittelyyn. Olisipa jotain josta ylpeillä matkan jälkeen!



Lumikukka katsoi isänsä touhuja kummissaan ja toivoi, ettei kukaan rannalle eksynyt yhdistäisi heitä. Tyttö levitti aurinkorasvan tarkasti iholleen. Hän haaveili kauniista rusketusta, jota kaikki ihailisivat koulussa.



Perheen isän sekä isosiskon ollessa kiireisiä omissa puuhissaan, kaksoset keksivät omaa tekemistä. He tunkivat rannalta löydettyjä nappeja sekä eri maiden kolikoita herkkuautomaatteihin ja toivoivat, että jokin niistä sattuisi sopimaan kolikkoreikään.



Vivillä tärppäsi pian, mikä harmitti Unta. Uni kaivoi salaa taskunsa pohjalta oikeanlaisen kolikon ja pudotti sen automaattiin, johon syttyi haalea valo. Hän valitsi hehkuvasta valikosta ansaitsemansa virvokkeen ja laite aloitti lupaavan kolisemisen.



Rantatori syttyi illalla uudenlaiseen loistoon kun siestalta palaavat paikalliset herättelivät helteestä uneliasta kylää eloon. Muuan paikallinen neito kutsui kaksoset kokeilemaan kuplapuhallinta. Vivi istui välittömästi puhaltimen ääreen, mutta Uni kieltäytyi jyrkästi. Hän oli sitä mieltä, että moisesta kapistuksesta ei olisi kuin harmia.




Illan syventyessä puhaltimen ääreen liittyi hiljalleen lisää simejä.




Vivi nauroi ekstaasisesti ja puhalsi vinhemmalla vauhdilla kuplia ulos.
"Kaikki tuntuu niin hassulta!"




Uni pyöritteli silmiään sisarensa puuhille.
"Aivan silkkaa turhuutta", hän mutisi ja valui mököttämään syvemmälle pehmustetun penkin uumeniin.



Lumikukka heräsi rannalta pyyhkeensä päältä. Iltahämärä oli tuonut mukanaan viileyden. Hän oli ilmeisesti nukahtanut aurinkoa ottaessaan. Kädet eksyivät välittömästi tunnustelemaan ihoa, josko se oli palanut. Lumikukan onneksi iho ei tuntunut aralta, joskin hän saattoi jopa kuun kelmeässä valaistuksessa erottaa, että siinä oli aavistuksen tummempi sävy.




Välittömästi asunnolleen palatessaan väsyneet perheenjäsenet valuivat uupuneiden koipiensa johdattelemina pehmoisten peittojen alle unia näkemään.

  • Current Music
    Animal Hospital - A Safe Place

Osa 22 - Silkkipeitto

Heippa! Kuten todennäköisesti huomaatte, Nummiojat saivat muuton Livejournaliin. Ja syystäkin! Livejournal ei muuta kuvien laatua Photobucketista tänne siirtäessä, toisin kuin Blogger. Siinä lienee yksi suurimpia syitä tänne siirtymiseen. Muuten olin tyytyväinen Bloggeriin, erityisesti ulkoasun muokkaamisen mahdollisuuksiin.

No, sen kummempia muutosta höpöttelemättä. Kirjoitin nyt viimein osan valmiiksi. Tosiaan nyt into on ollut enemmän pelaamisen puolella kuin kirjoittamisen, joten kuvia on kamala määrä (useita tuhansia :D) ja tekstiä viimein edes sen verran, että saan tämän osan julkaistua. No, toivottavasti maltatte odotella vielä.

tl;dr: Muutto. Tuhansia kuvia tulevia osia varten, tekstiä 0 sanaa. Osan kimppuun sitten vaan:

~ ~ ~



Elokuu oli leppoisa töiden ja koulun alusta huolimatta. Lämmin sade rummutti rytmikkäästi ikkunalaseja vasten ja vesi valui pehmeänä virtana rännejä pitkin. Roni hyräili tyytyväisenä kastellessaan hyvinvoivia taimia. Mikä voisikaan olla parempaa, vain hän ja kostean kasvihuoneen hiljaisuus.
"Elämä se on kuin silkkiä vaan, sylillisen tahtoisi kerrallaan..."



Lumikukka vietti mieluummin leppoisia aamuja sängyllä hyppien. Vanhempia esikoisen aamunviettotapa tuskin ilahdutti yhtä paljon.



"Hop-la! Olisiko viimein tuutuaika?"
"Ei", Uni huudahti riemastuneena osoittamatta vähäisintäkään väsymyksen merkkiä. Miska oli uinahtaa pystyyn kannatellessaan kevyttä tyttöä, mutta suli kuitenkin tämän hymylle.




"Isää väsyttää kamalasti. Nyt on todella aika painua unipuulle", Uni katsoi isänsä totisia kasvoja ja hieroi unipukunsa pehmeällä kintaalla isänsä poskea. Miska hytkytteli kevyesti Unta ja viimein tyttö haukotteli makeasti ja ynähti väsyneenä.



Kun Lumikukka oli kyllästynyt sängyllä hyppimiseen, hän suuntasi hyppimään vesilätäkköön. Roni hymyili lapsenlapsensa touhuille. Tyttö muistutti kovasti häntä pienenä pojankloppina. Aina sottaamassa pyjamansa ties missä mudassa. Vanhus huokaisi haikeasti muistellessaan rakasta koirapyjamaansa.



Yogakin tuli tervehtimään hyväntuulista Ronia. En tiennytkään, että koirat voivat kummitella vielä aamulla... joku bugi varmaankin.




Pörhö käppäili tyytyväisenä ruokakulholleen ja sai huomata, että sitä puolet pienempi Harmala oli vallannut hänen paikkansa ja kuolannut kaikki raksut piloille. Kissaherra oli perin juurin järkyttynyt!



Lumikukka passitettiin kylpyyn vesilätäkössä riehumisen jälkeen, mutta se ei nuorta rapatassua kauaa harmittanut. Kylvettyään aikansa hän keksikin jo uutta käyttöä ammeelle.




Miska oli lopen uupunut valvottuaan jälleen yön taaperoiden kanssa. Taas kerran kimppakyyti kaarsi etupihalle jarrut kirskuen ja töötti ulvoen Miskan seilatessa autuaan unessa sänkynsä syvyyksissä.



"Pahoitteluni, herra Nummioja, en odottanut kenenkään nukkuvan täällä enää tähän aikaan!" Huoneeseen ilmestynyt siivooja pahoitteli vuolaasti ja perääntyi pikaisesti huoneesta sulkien huolella liukuoven perässään.



"Aika kaunis", Miska mutisi hymyileväisenä oven sulkeuduttua.
Miska oikoi itsensä sängyn reunalle ja hieroi unisia silmiään. Nyt sopisi ryhdistäytyä.



Valitettavasti aika ryhdistäytymiseen tuli huonoon väliin, kun aamupäivällä perhe joutui kohtaamaan hyvin harmillisen tapahtuman.



Viikatemiehen tulo iski kuin tuhat palavaa tikaria ympäri Marylenan kehoa. Hän ei voinut uskoa tätä todeksi! Ei hän ollut vielä valmis lähtemään Viikatemiehen mukaan. Mikään ei ollut vielä valmista. Eikä hän ollut edes saanut tutustua lapsenlapsiinsa kunnolla! Naisesta tuntui niin epäreilulta, että hetken mielijohteesta hän riuhtaisi Viikatemiehen kädessä olevaa tyhjiin valunutta tiimalasia ja yritti väkisin kääntää sitä toisin päin.



Viikatemies oli valitettavasti vahvempi, ja Marylenan sormet irtosivat yksi kerrallaan tiimalasin reunoista. Hän katsoi, kun viimeiset hiekanjyvät putosivat takaisin paikalleen Viikatemiehen käsissä. Viikatemies osoitti luisella sormellaan merkitsevästi horisonttiin. Ilta-auringon lämpimät säteet valaisivat Marylenaa ja kutsuivat luokseen.
"Ainakin saan lähteä näin kauniina päivänä", Marylena kuiskasi ja lähti Viikatemiehen viitoittamaan suuntaan.


Marylenan hauta sijoitettiin takapihalle sille varatulle kauniille paikalle, puiden ja kukkien suojaan. Roni muistaisi aina kultaisen vaimonsa hoitaessaan siellä rakasta puutarhaansa.



Roni oli aistinut asioiden olevan pielessä ja tullut pihalle vain nähdäkseen Viikatemiehen ja vilauksen vaimostaan, joka oli haihtunut kirkkaiden säteiden muodossa horisontin taa. Hän ei kyennyt hievahtamaan. Hänen elämänsä valo oli poissa eikä hän meinannut löytää tietä edes takaisin sisään.



Sisällä hän kohtasi onnellisesti hymyilevän Dorriksen ja pienen Vivin.
"Onko jokin vialla?" Dorris kysyi lempeällä äänellä, jonka sävy muistutti liikaa Marylenaa. Roni vastasi painostavalla hiljaisuudella ja tyhjällä katseella.



Roni yritti elää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ehkä muu perhe ei huomaisi mitään. Ruoka ei kuitenkaan maistunut miltään, eikä balettitankokaan tuntunut pysyvän tukevasti käden alla. Ronin sisukset tuntuivat nurin päin käännetyiltä.



Suru-uutisen tavoittanut Miska purki kurjaa oloaan syöttötuolin tarpeettoman aggressiiviseen jynssäykseen. Uni istui viereisessä tuolissa hipihiljaa ja nuoli puuroaan kädeltään, kun kukaan ei jaksanut syöttää häntä.



Roni yritti jälleen syödä, mutta ei saanut muruakaan alas. Mauttoman ruoan tie kävi raskaana vatsalaukkuun. Vanha mies purskahti turhautuneeseen itkuun. Se tuntui vain pahentavan oloa, mutta hän ei halunnut saati jaksanut estellä itkua.



Unikin itki lattialla nälkää ja väsymystään. Häntä ei vieläkään oltu syötetty eikä kukaan tullut viemään itkuista taaperoa pinnasänkyynsä. Kaikki olivat liian keskittyneitä omaan suruunsa huomatakseen apua tarvitsevia perheen pienimpiä.




Suru levisi ruton lailla perheenjäsenien tietoisuuteen. Lumikukka katseli itkun turvottamilla silmillään tyhjää maalaustelinettä. Olohuoneen hämärä valaistuskin tuntui polttavan herkkiä silmiä. Hänellä oli loputtoman ikävä rakasta isoäitiään.



Ulkona oli koleaa, mutta omenapuut kukkivat säihkyvän valkoisina tuikkivan tähtitaivaan alla. Majakan kelmeä valo valaisi tasaisin väliajoin Nummiojien taloa ja lipui siitä jälleen merelle päin.



Dorris oli ainoa, joka jaksoi surun keskellä keskittyä pienokaisiinsa. Hän ei loppujen lopuksi ollut koskaan ollut erityisen läheinen anoppinsa kanssa. Etenkään sen jälkeen, kun Marylena oli hyökännyt hänen kimppuunsa syyttä suotta.



Kaksoset eivät vielä ymmärtäneet tapahtunutta, mutta perheenjäsenien suru otti tietysti vallan myös heistä ja erityisesti ennen niin menevästä Unesta tuli sisäänpäinkääntyneempi. Uni olikin jälleen oma iloinen itsensä, kun Dorris jakoi huomiotaan hänelle. Vaiheeseen jääneiden perustaitojen oppiminen luisti yllättäen tytöltä mainiosti, kun opettajana oli kireän ja apean isän sijaan hellä ja pitkäjänteinen äiti.



"Äiti, missä mummi?" uniltaan herännyt Vivi kysyi. Dorris oli tavallaan odottanut tätä, mutta sydän jätti silti yhden lyönnin välistä. Nainen puri huultaan ja mietti kuumeisesti miten pienelle lapselle selittäisi asian.



"Mummi on lähtenyt unimaailmaan. Mummi viihtyy siellä hyvin ja lähettää paljon terveisiä pienelle Viville, ja toivoo, että Vivi ei pahastu." Selitys kuulosti Dorriksen korviin kiusallisen ontuvalta ja tuntui turhalta toivoa Vivin nielaisevan sen kokonaisena.
"Pääseekö Vivi sinne?"
"Ei vielä. Aikanaan Vivikin pääsee sinne, mutta vielä ei ole Vivin aika."
"Lähteekö äiti ja isi? Missä ukki?" Vivi oli jo aavistuksen peloissaan.



Ovi aukesi ennen kuin Dorris sai vastausta aseteltua ja sisään astui Unta kannatteleva Roni. Vivi tuntui rauhoittuvan nähdessään isoisänsä.
"Ukki", Vivi hapuili isoisänsä suuntaan verhotulla kädellään. Dorrista harmitti ettei Roni vaikuttanut huomaavan heitä lainkaan.
"Mennäänkö syömään namivanukasta, Vivi?" Dorris yritti kääntää Vivin huomion.
"Joo! Namivanua!"



Oven sulkeuduttua Roni jäi katselemaan hiljaa uinuvaa taaperoa. Se tuntui rauhoittavan hänen mieltään ja jopa pieni hymy häivähti hänen kasvoillaan pikaisesti.



Roni etsi poikansa käsiinsä makuuhuoneesta, jossa Miska tuijotti apaattisena kattoon. Kuin sanattomasta sopimuksesta Miska nousi verkkaisesti ylös ja vastaanotti eksyneen oloisen isänsä lämpimällä halauksella.



Lumikukka keskittyi tiiviisti synkän taulun maalaamiseen. Hän oli löytänyt keinon purkaa sanoinkuvaamattomia tunteitaan.

~ ~ ~




Vivi heräsi väsyneenä ja kylmissään. Koko kesän auki ollut ikkuna päästi koleaa ilmaa sisälle.



Vivi heilautti palelevat jalkansa laiskasti sängyn laidalle ja venytteli unisia niveliään.



Hän laskeutui rauhallisesti portaat alas ja värähti paljaiden jalkojen koskettaessa kylmää lattiaa. Vivi tuuppasi kevyesti sisartaan.
"Aika herätä, unikeko."
"Älä häiritse", Uni murahti silmät ummessa ja laski päänsä jälleen syvälle tyynyyn.



"Et kai sä halua myöhästyä ensimmäisenä koulupäivänä?"
"Peiton alla on niin lämmin..."



Vivi sulki vikkelästi ikkunat Unen heräillessä verkkaiseen tahtiin.
"Uni, tule katsomaan! Tuolla on kiiluvasilmäinen iso koira!"
Uni haukotteli leukoja repivästi ja laskeutui varovasti sängyltä alas.



Tyttöjä herättämään tullut Dorris sai yllättyä molempien ollessa hereillä ja virkeänä. Vivistä hän ei yllättynyt, tyttö oli aina ollut aamuvirkku, mutta jollain ihmeellä hän oli saanut uneliaan sisarensa hereille.



Miska oli juuri hyppäämässä kimppakyytiin, kun paloauto kurvasi etupihalle sireenit ulvoen. Mies puntaroi hetken pitäisikö jäädä tarkkailemaan tilannetta, mutta päätti kuitenkin istua autoon. Hän oli jo laiminlyönyt töitään tarpeeksi.



"Ei hätää, rouva, tämä on tuotapikaa taltutettu", palomies vakuutti lieskojen lyödessä yhä korkeammalle. Dorris seurasi sivusta sydän syrjällään. Hän näki kauhukuvia siitä, kuinka koko perhe joutuisi resuisina ja yltä päältä palaneina evakkoon.



"Ei ole sellaista tulta jota minä en osaisi taltuttaa." Dorris katsoi edelleen epävarmana touhua. Hänen huojennuksekseen tuli alkoi kuitenkin lopulta osoittaa laantumisen merkkejä. Viimein kuului enää pieni pihaus ja viimeinenkin kytevä palo sammui.



Hovimestarin uuniin jättämät paahtoleiväthän ne siellä roihusivat. Eikä mies edes vaivautunut ottaa niitä itse uunista, vaan Dorris joutui avaamaan kitkerän savun täyteisen uunin. Eikä hänen ollut tehnyt edes mieli paahtoleipiä! Dorris sadatteli ja vannoi erottavansa miehen tästä ja tuhannesta muusta hyvästä.



Koulu ei varsinaisesti ollut Unen vahvimpia puolia. Siinä missä hänen sisarensa kiikuttivat kymppejä koulusta, hänen todistuksensa kiikkui keskinkertaisen ja menettelevän välillä. Se ei kuitenkaan vaikuttanut neitokaista kummemmin harmittavan. Kai sitä yläasteella ehtii sitten panostaa...



Miskan uhrautuminen työn puolesta palkittiin ylennyksellä! Iltapäivällä mies saapui kesken työpäivän kotiin sellainen hymy naamallaan, että olisi voinut erehtyä hänen voittaneen lotossa. Erityisen paljon hän ilahtui huomatessaan, ettei koti ollut palanut maan tasalle.



Itsevarma ja sosiaalinen Vivi oli lapsista ensimmäinen, joka toi koulusta mukanaan kaverin. Pirteä punatukka oli nimeltään Lilja.



Harmalahan kasvoi varsin... vekkuliksi tapaukseksi :D En kyllä odottanut yhtään tällaista lopputulosta...



Iltakylpyyn matkalla ollut Miska hätkähti nähdessään etuoven lasituksien läpi tutun naisen pihalla. Hän unohti välittömästi vaahtokylvyt ja riensi vain pyjamahousut päällään tervehtimään sisartaan. Riemuisan jälleennäkemisen jälkeen Irene kertoi rientäneensä paikalle kuullessaan, että hänen tyttärensä, Lilja, oli paikan päällä kylässä.



Lapset olivat ilahtuneita kuullessaan, että kylässä oleva tyttö oli heidän serkkunsa. Heillä oli tarkalleen ottaen kaksi serkkua, sillä Liljalla oli myös taaperoikäinen pikkusisko. Nyt Unikin halusi tutustua tähän Vivin kaverina tuttuun tyttöön.



Dorris huomasi varsin pian vieraan naisen läsnäolon talossa, ja lähestyi tätä ystävällismielisesti. Hän oli tarjoamassa kättään esittäytymisen merkiksi, kun vieras nainen alkoikin yllättäen nauraa Dorriksen eleelle.



Hämmentynyt Dorris ymmärsi pian erheensä tunnistaessaan naisen vuosien takaa. Hän nosti nolostuneena ojennetun kätensä ja haroi hiuksiaan.
"Irene! Sinua ei olekaan näkynyt aikoihin..." Dorris mutisi nolostuneena hieroen niskaansa.



Irene nauroi suloisella äänellään ja heilautti kättään kevyesti.
"Onhan tässä ollut kaikenlaisia kiireitä. Ei elämä täälläkään vaikuta turhan rauhalliselta." Irene viittasi sohvalla kaukosäätimestä tappeleviin lapsiin.



Miska loihti kuulumisia vaihtaville naisille ruokaa, eikä edes hyvä ruoka keskeyttänyt puheensorinaa. Irene oli erityisen riemuissaan siitä, että hänen kaksoisveljensä oli nyt kaksosten isä itsekin.



Siskoksetkin saivat lopulta rauhan löydettyään hyvän leffan katsottavaksi. Lumikukka oli kyllästynyt pikkusisaruksiensa valitsemiin lapsellisiin leffoihin. Flamingojen paluu oli tarpeeksi jännittävä hänen mielestään.




Yllätysvieraasta huolimatta lasten täytyi tehdä läksyt ja mennä hyvissä ajoin nukkumaan. Siitä Dorris piti tarkan huolen.



Viikonloppuaamuisin Unella oli tapana istahtaa television ääreen ennen muita ja katsoa Kokkikuntoon ja muita ruoanlaittoa koskevia ohjelmia, joista hän niin piti.



"Hm... fasaanipaistia kalanmaitikastikkeella voisinkin joskus tehdä!"



Koulunkäynti on Lumikukalle ilmeisesti liian raskasta, kun pää rintakehään painuneena laahustaa koulubussiin kuin olisi varma, että kuski aikoo ajaa bussin jyrkänteeltä alas :D Tosin noiden simien koulukyytikuskien kohdalla en tällaista mahdollisuutta epäilisi...



Ronin ahkera uurastus Nummiojien puutarhan hengissä pitämisessä sai viimein arvoisensa maininnan, kun Aurinkolaakson luontohörhöilijät ry. lahjoitti kaiverretun kultaisen plakaatin hänelle.



Piha todellakin kukoisti. Mehevät, kirkkaan keltaiset sitruunat odottivat houkuttelevina poimijaansa. Aurinko paistoi sinä päivänä kirkkaasti ja tuuli keikutti kevyesti sitruunapuun raskaita oksia.



Sitruunoiden poimiminen sai kuitenkin odottaa, kun Dorris kutsui puutarhakerhon edustajan paikalle pihalla kukoistavaan tarhaan. Hän katseli ympärilleen ja suunnitteli jo mielessään, minne asettaisi vuoden parhaan puutarhan pääpalkinnon, toivomuskaivon!



Kun puutarhakerhon edustaja oli saanut kutsuttua puutarhaa arvioivat jäsenet paikalle, alkoi pihalla todellinen vilinä. Linnunlauluun sekottui muistivihkojen ja kynien kiivas suhina.
"Tulkaa myös haistelemaan näitä istutuksia, tuoksu on huumaavaa!" Dorris huusi kukkien keskeltä. Arvioija pyöritteli silmiään.
"Erityislaatuista porukkaa."



Jopa pihan pieni lampi oli laitettu hienoksi arvioijia varten. Edustaja nyökkäili tyytyväisenä lammen edustalla mutistessaan jotain hyvinhoidetuista lumpeenlehdistä ja viherpeukaloa kutkuttavasta harmoniasta.



"Eikö vain olekin hämärä perhe", miespuolinen arvioija kuiskasi ohimennen kollegalleen katsellessaan pihan omistajien käytöstä. Toinen oli edelleen kontallaan kukkapenkissä äänekkäästi nuuhkuttaen ja toinen käyttäytyi kuin hullujenhuoneelta karannut leperrellessään ilmeisesti omenapuulle... vaiko leppäkertuille?

 photo 78_zps7efapvao.png

Hautakukatkin syynättiin tarkasti.



"Minun äitivainaani haudalla on myös näitä", mies huudahti ilahtuneena ja kuivasi silmänurkkaan eksyneen kyynelen.



"Täytyypä merkitä sekin muistiin..."



Dorris pääsi kuin pääsikin puutarhakerhon jäseneksi ja keräsi itselleen vielä pääpalkinnon, eli toivomuskaivon! Sitruunatkin saivat viimein innokkaan poimijansa. Roni myhäili itsekseen asetellessaan toinen toistaan mehukkaampia hedelmiä koriin.
"Näistä tulee loistavaa mehua vaikkapa yskän taltuttamiseen."



Dorris vilkuili aina välillä ikkunasta ihaillen toivomuskaivoa ja oli hyvin tyytyväinen valitsemaansa sijaintiin.

(Voisin muuten mainita, että edellisen ja tämän kuvan välissä laitoin "square pixels" -asetuksen päälle, koska joku mainitsi että kuvissani olisi jotenkin vääristyneen oloinen resoluutio. Mikä ei sinänsä ole ihme, kun pelaan Simsiä näytöllä jonka reso on 1680x1050. Itsehän olin tottunut venytetyn oloisiin simeihin, ja muutos vaati totuttelemista, mutta tässä vaiheessa voin melkeinpä sanoa pitäväni pelistäni näin enemmän!)




"Miska! Sinua kysytään puhelimeen!" Töistä juuri palannut Miska saapui paikalle ja hämmästyi Ronin ojentaessa luurin hänelle salamyhkäisesti hymyillen.



"Miska Nummioja puhelimessa."



Miskan puhuessa puhelimeen, Dorris siirtyi ripeästi etupihalle vastaanottamaan yksityiskoulun rehtorin, joka oli saapunut henkilökohtaisesti illalliselle nähdäkseen minkälaisista kotioloista yksityiskouluun hakijat olivat.



Dorrista jännitti esitellä heidän pientä ja hieman erikoisesti sisustettua kotiaan, mutta rehtori vaikutti erittäin tyytyväiseltä näkemäänsä. Olipa hänen näkemänsä sitten Dorris tai talo.



Dorriksen ruokatavoissa oli kyllä parantamisen varaa...



Rehtori näytti olevan samaa mieltä, mutta pysyi vaiti. Perhe vaikutti muuten niin miellyttävältä ja perheen isäkin istui puku päällä sohvalla juttelemassa sivistyneesti tyttärensä kanssa.



"Kiitokseni mainiosta ruoasta ja talon esittelystä. Vierailu on ollut kaikin puolin miellyttävä. Lapsenne pääsevät näillä näkymin ilman muuta yksityiskouluuni opiskelemaan. Otattehan tarjotut paikat vastaan?" rehtori kysyi kätellessään hyvin muodollisesti Dorrista.
"Kyllä, ehdottomasti", Dorris vastasi riemuissaan.
"Mainiota. Lapset saavatkin siis aloittaa heti tulevalla viikolla koulussani."



Kaksoset heräsivät jälleen varhain, ja päättivät käyttää aamunsa arvostellen taidetta vielä nukkuvien vanhempien huoneessa.
"Katso, miten hienon näköinen tuo papukaija on! Voi kun me saataisiin papukaija."
"Ne on ihan tyhmiä! Muistatko vielä sen luokan seinällä olevan käsijulisteen? Se vasta on hieno!"



"Eihän tuo näytä yhtään miltään planeetalta!"
Vanhemmat olivat tietysti tyytyväisiä, että molemmat olivat oppineet aikaisiin aamuihin, mutta myös yhtä mieltä siitä, että tytöt voisivat käyttää aamunsa hyödyllisemmin.



Lumikukka vietti edelleen lähes kaiken ylimääräisen aikansa sivellin kädessään maalaustelineen ääressä. Hän alkoi olla melko lahjakas, mutta ei olisi millään malttanut säästää teoksiaan.



Kimppakyytiä odotteleva Miska huomasi tuon erään kauniin sisäkön saapuvan töihin. Mies ei voinut olla huomaamatta naisen viehättävää olemusta, hänen suunpielensä nousi hymyyn.



"Hei-" Miska aloitti
"Ah, herra Nummioja! Hyvää huomenta."
"Aivan, sitä samaa."
"Tulin vain miettineeksi, että en taida tietää teidän nimeä, vaikka olette työskennelleet meillä jo ilmeisesti jonkin aikaa."
"Se on Rose." N
aisen silmät kiiluivat hänen hymyillessä sillä Miskaa miellyttävällä tavalla. Hän oli todella suloinen lähemmällä tarkkailulla. Mies kuitenkin muistutti itseään, että hänellä oli jo upea, rakastava vaimo.
"Hauska tutustua, Rose."

Roni oli löytänyt erilaisia voimavaroja, joiden kautta hän saattoi päästää hetkeksi irti mielessä myllertävästä kaipuusta. Yksi näistä oli jumppaaminen balettitangolla tyttöjen ollessa koulussa. Se vetreytti samalla hänen ikääntynyttä kehoaan.



Illalla Lumikukkaa odotti teini-ikään hyppäys!



"Me ei ikinä kasveta finninaamaisiksi teineiksi, eihän?" Uni kysyi katsoen syvälle sisarensa silmiin.
"No hyi, ei! Mieluummin söisin kastemadon", Vivi nauroi ja irvisti kieltään näyttäen.




Teini-ikäisen Lumikukan jalat suuntasivat ensimmäisenä lähimpään vaatekauppaan. Hän oli löytänyt vaatekaapista isänsä vanhan neuleen ja äitinsä pieneksi jääneet shortsit, mutta eihän sellaisessa asussa suinkaan sopisi aloittaa yläasteella.



Ensimmäistä kertaa vaatekaupassa yksin pyörivä neito oli hämillään valtavasta valikoimasta. Miten hän osaisi poimia parhaat päältä? Lumikukka oli toki selaillut paljon äitinsä muotilehtiä, mutta niiden vaivattoman hienostunut tyyli vaikutti yllättäen vaikealta saavutettavalta.



Hetken aprikoituaan ja pyörittyään ympäri kauppaa Lumikukka löysi kuin löysikin yhtä sun toista sovitettavaa. Lopulta hän suuntasi pienen vaatepinon kera kassalle. Voi sitä tyytyväisyyttä, kun hän saattoi käyttää isänsä rajatonta tiliä ostoksien maksamiseen.



Kaupasta ulos suunnatessaan Lumikukka kiinnitti huomiota suurinpiirtein ikäiseensä tyttöön, joka nauroi kovaan ääneen itsekseen.




"Anteeksi", Lumikukka aloitti ujosti, "kiinnitin huomiota mekkoosi. Mistä olet mahtanut löytää noin upean mekon?"
Lumikukka tiesi muotilehdistä, että juuri sellaiset mekot olivat nyt erityisen trendikkäitä.



"Voi kiitos! Tämä on äitini Twikkii-saarelta tuoma tuliainen. Siellä ollaan niin muodin harjalla!" tyttö vastasi heleästi ja terävöitti sitten katseensa Lumikukkaan. "En olekaan nähnyt sinua ennen, asutko täällä päin?"
"Asun tästä vähän matkaa merelle päin. Nimeni on Lumikukka."



"Hauska tutustua Lumikukka, minä olen Linnea."
Lumikukka sai tietää, että Linnea opiskeli myös hänen tulevassa koulussaan. Tyttö oli vuoden häntä vanhempi, mutta vaikutti todella mukavalta. Lumikukka toivoi, että näkisi tyttöä vastaisuudessakin.



Kotona Lumikukka sai vaihdettua päälleen uuden, hienon vaatekerraston. Harmiksi hän joutui kuitenkin jakamaan vaatekaapin äitinsä kanssa, sillä hänen huoneeseensa ei millään olisi mahtunut edes pientä lipastoa.



Samalla vaivalla tyttö kävi salaa äitinsä meikkipussilla ja teki haparoivasti viime silauksen uudelle tyylilleen.



"Mikäs kaunotar se täällä istuu? Ei kai Miska enää ole naisvieraita kutsunut kylään", Roni vitsaili.



Lumikukka kääntyi katsomaan isoisänsä suuntaan.
"Ukki, älä nyt viitsi", tyttö sanoi nolostuneena. "En kai minä nyt niin paljoa ole muuttunut."
Hän todella tunsi olonsa muuttuneeksi, mutta halusi jostain syystä aina olla Ronille se sama pieni tyttö. Se tuntui turvalliselta.



"Mutta sinustahan on kasvanut niin hurmaava nuori neiti. Muistutat kovasti Ireneä ikäisenäsi. Voi kun Marylena näkisi sinut..." Hiljaisuus laskeutui heidän välilleen. Lumikukka ei osannut sanoa mitään. Roni pyyhkäisi ohimennen silmäkulmaansa ja naurahti sitten tunnelman keventämiseksi. "Hän sanoisi aivan samaa."



"Annapas, kun katson lähempää", Roni kumartui lähemmäs ja hymyili seesteisesti. "Kyllä se minun lempityttöni taitaa totisesti siinä vielä olla, vaikka vähän meikkiä taitaakin naamassa olla."
"Ukki! Älä jooko kerro äidille..." Roni nauroi hyväntuulista vanhan miehen nauruaan.



Roni jaksoi edelleen olla aktiivisesti mukana lapsenlastensa elämässä. Etenkin nyt, kun Marylenan kuolemasta oli kulunut aikaa. Vieläkään ei mennyt päivääkään ilman, että mies mietti edesmennyttä vaimoaan, mutta kipeimmät tunteet olivat vaihtuneet suloiseksi kaipuuksi. Hän muisteli, kuinka Marylena piteli heidän esikoistaan, Tuukkaa, sylissään ja hymyli suloisesti. Tai se hetki, kun he olivat tavanneet...




"Ukki! Eihän Uni saa puhaltaa kuplia sisällä!" Roni hätkähti muistoistaan, hän oli hymyillyt ties kuinka pitkään seesteisesti tyhjyyteen.
"Tämän kerran pääset pälkähästä", Roni vinkkasi silmää Unelle. "Mutta nyt nukkumaan molemmat."
Hänestä tuntui kuin hän olisi jälleen se nuori Roni, joka koettaa parhaansa mukaan paimentaa kaksosia, Miskaa ja Ireneä.

~ ~ ~